torstai 29. tammikuuta 2015

Lauri Manninen

Kalpalinna on vuosikaudet ollut toiminnassa ja monia ihmisiä on nuoruusvuosinaan ollut Kalpalinnassa laskettelemassa/töissä. Me rupeamme nyt keräilemään muistoja mitä nämä ihmiset muistavat. Ensimmäisenä on vuorossa Lauri Manninen, joka jakaa nyt muistojaan täältä.
Lauri on 35-vuotias.
Paras muisto Kalpalinnasta: Lauri on käynyt 32 vuoden aikana Kalpalinnassa paljon ja parhaimmat muistot ovat syntyneet lasketellessa sekä kavereiden kanssa. Lauri on lautaillut 26 vuotta. Hän on aloittanut 9-vuotiaana. Lauri kertoo, että muutama muukin kaveriporukasta täältä Kalpalinnasta on päässyt mm-cup:iin ja maajoukkueeseen.
Kalpalan veljekset on tullut tutuiksi käyntien kautta. Lauri on ollut mukana aikoinaan rakentamassa myös lumilautarinteitä. Ensikertaa Lauri on tullut 1980-luvulla vanhempien mukana Kalpalinnaan. Vanhemmat ovat käyneet alkuajoista lähtien täällä. Hän kertoo myös, että kisaili 3 vuotta mm-cupissa ja yli kymmenen vuotta kiersi muita kisoja. Nyt omat lapset ovat mukana rinteessä. Lauri ei osaa sanoa yhtä erityistä muistoa, mutta kaikkea mukavaa on sattunut vuosien varrella!

Hieno hymy löytyy Laurilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti